Historiallinen Praha 27-30.9.2018

Vietimme kaksi hyvin antoisaa päivää kauniissa Prahassa syyskuun lopussa 2018. Sekä kävellen että autolla tehtyjen opastettujen kiertokäyntien aikana ehdimme nähdä valtaosan Praha top10 -listan nähtävyyksistä.

Praha perustettiin 800-luvun jälkipuolella ja siitä tuli Böömin kuninkaiden asuinpaikka. 1300-luvulla Kaarle IV:n ryhtyi tositoimiin tehäkseen siitä Pyän saksalais-roomalaisen keisarikunnan pääkaupungin eli euroopan mahtavimman kaupungin. Kaarle IV rakennutti mm. Uudenkaupungin, Kaarlensillan ja Kaarlen yliopiston.

                                                                          Vanhankaupungin tori eli Staromestske Namesti on 1300-luvulta. Sen laidalla on raatihuone, jonka rakennustyöt aloitettiin vuonna 1338, 70-metrinen torni saatiin valmiiksi 1300-luvun lopulla. Nykyisin torin talot edustavat viehättävästi gotiikkaa, barokkia, rokokoota, renessanssia ja jugendia.

Raatihuomeen tornin seinällä on Prahan suosituin nähtävyys, astronominen kello vuodelta 1410. Sen rakensivat kellosepät Jan Sindel ja Mikulas Kadanilainen. Kello kertoo ajan lisäksi mm. auringon ja kuun sijainnin.

                                                                              Kelloa korjattiin parastaikaa mutta lauantaina sen näki uudessa loistossaan ainakin Aallon pariskunta.

                                                                        Kaarlen sillan peruskivi muurattiin 9. heinäuuta 1357, kello 5:31 astrologien ohjeiden mukaan. Kyseinen aika kuulemma antoi maagisia voimia koko kaupungille. Silta on lähes 600 metriä pitkä ja sitä koristaa 30 patsasta. Nykyisin se on täynnä turisteja, muusikoita, taiteilijoita ja käsityökojuja.

                                                                      Prahan linna on yksi maailman suurimmista linnoista ja maailmanperintökohde. Linnan historia alkaa 800-luvulta. Nykyisin siellä on edustettuina useita eri arkkitehtuurityylejä vuosisatojen saatosta. Linna on toiminut böömiläiskuninkaiden, roomalaisten hallitsijoiden ja Tšekkoslovakian presidenttien asumuksena.

                                                            Prahan juutalaisen korttelialueen (Josefov) historia alkaa 1200-luvulta. Tällöin kaupungin juutalainen yhteisö määrättiin muuttamaan yhdelle alueelle joka aidattiin. Vasta vuonna 1850 Josef II lopetti Josefovin öisen eristyksen. Josefovin suurimmat rakennusmuutokset on tehty vuosien 1893-1913 välillä. Silloin alueen rakennuskanta muototui nykyisen mukaiseksi, pääosiltaan jugend-tyyliseksi.

Maailmankuulu tanssiva talo, joka rakennettiin vuosina 1992-1996, on takuulla Prahan Uudenkaupungin valokuvatuin kohde. Me kyllä saimme ihastella sitä bussin ikkunoista mutta kukaan ei ehtinyt ottaa kuvaa.

Praha tarjoaa myös ruumiin virkistystä.

Prahan kulttuuritarjonta on runsasta. Museoita on runsaasti sekä Vanhan- että Uudenkaupungin puolella kuten myös Linnakukkulalla. Yksi helmi on Munch-museo lähellä Vaclavsken aukiota. Joka ilta Prahassa on tarjolla useita teatteri- ja konserttiesityksiä. Ainutlaatuisen Marionetti-teatterin nukkeoopperan haluan vielä joskus nähdä Eli Praha on aina uuden käynnin arvoinen.

Teksti Marja Salovaara                                                                                                               
Kuvat: Jouko Vatanen, Pekka Aalto, Marja Salovaara, Marketa Vankova