Sukellus vampyyrien maailmaan 19.3.2019

Jatkoimme opastettujen museokäyntien perinnettä tutustumalla Museokeskus Vapriikin näyttelyyn Vampyyrit tiistaina 19.3.2019.
Opastus oli jälleen asiantuntevaa ja uusia näköaloja avaavaa.

Vampyyri-kulttuuri on maailmanlaajuista, joskin itse vampyyrien ilmiasu on vaihdellut suuresti. Vanhimmat tarinat ovat Persiasta, jossa Lamashtulla oli leijona pää ja aasin vartalo. Sumerilainen Lilith oli ihmishahmoinen linnunjalkainen neito, joka ei päästänyt valitsemaansa rakastajaa koskaan luotaan.

Keskiajalla Euroopassa vampyyri oli pullea maalaisukko, joka nousi haudastaan tekemään murhatöitään. Silloin kehitettiin myös keino torjua nämä öiset tihutyöt eli vainaja kaivettiin esiin, hänen kaulansa katkaistiin ja puuvaarna lyötiin sydämen läpi.


Luksuslipas työkaluja, joita tarvittiin vampyyrien torjumiseen ja tuhoamiseen.


Jostain syystä Vlad Dracula, Valakian ruhtinas 1400-luvulta, on yhdistetty vampyyritarinoihin, vaikka häntä itseään ei pidetty vampyyrina. Sillä alueella kuitenkin syntyi voimakas vampyyriusko ja ne tarinat kiirivät laajalti Euroopassa.

Ruhtinas Vlad sai antaa nimensä nykyajan eurooppalaiselle vampyyrille. Bram Stokerin kirja Dracula vuodelta 1872 muokkasi vampyyrien ulkoasun siksi, millaisena se sittemmin esiintyy Hollywood-filmeissa. Tämän päivän Dracula on tumma,laiha ”herrasmies”, joka janoaa nimenomaa nuorten kauniiden neitojen verta.

Teksti ja kuvat Marja Salovaara