Unter den Linden 25-28.4.2019

Matkamme alkoi sujuvasti heti kentältä, mistä lähdimme kolmen tunnin kaupunkikierrokselle, joka päättyi hotellille. Oiva oppaamme oli DDR:ssä syntynyt, joten asiantuntemusta oli kummaltakin puolelta.

Berliini yllätti vehreydellään ja siisteydellään. Keskustaa pehmensivät puistot ja kadun varsien lehmukset. Hevoskastanjat ja kukat kukkivat ja mustarastaat lauloivat. Kun sääkin suosi miltei helteisenä niin mikäs oli kaupunkiin tutustuessa.


Kävimme tottakai ihmettelemässä museopalaa Berliinin muurista.


Perjantain yhteinen ohjelma alkoi käynnillä DDR-museossa. Museo on pieni mutta erittäin hyvin suunniteltu. Se antaa kattavan kuvan sodan jälkeisestä elämästä itäpuolella. Rekonstruoidut kerrostalohuoneet eivät muuten juurikaan poikkea Tampereen vastaavan ajan elementtikennoista (kirjoittajan mielipide).

Museolta jatkoimme Suomen suurlähetystöön jo hyvin tottuneina käyttämään Berliinin U- ja S-junia. Suomen puolustusasiamies eversti Marko Kivelä isännöi vierailuamme sekä kertoi meille työstään ja Saksan sotilaallisesta toiminnasta tänä päivänä.


Lähetystöstä ryhmä hajaantui omille tahoilleen.

Lauantain matkalaiset käyttivät tutustumalla kaupunkiin omaan tahtiin.


Checkpoint Charlie tänä päivänä.


TV-torni valmistui vuonna 1969. Sen korkeus 368,03 metriä jätettiin himpun verran Moskovan vastaavaa tornia matalammaksi.


Museosaarelta löytyy kolme museota. Niistä maineikkain on Pergamon. Siellä on esillä Babylonin aikaisia veistoksia ja muuta materiaalia sekä mykistävä Babylonin portti. Jos et ole ostanut lippua etukäteen, varaudu yli tunnin jonotukseen. Neues Museum keskittyy egyptiläiseen esineistöön ja on lajissaan hyvin kattava.

Berliinin S7-juna vie alle puolessa tunnissa Potsdamiin, joka on käynnin väärtti. Varaa aikaa kolme tuntia, jotta ehdit ottaa kaupunkikierroksen Hop On -bussilla.

Potsdam tuhoutui pahoin sodan aikana, mutta ihme kyllä vanha ydinkeskusta Kauppatorin ja Nikolainkirkon vieressä on säästynyt. Samoin Hohenzollern-suvun useat palatsit kuten Schloss Sanssouci. Kaupunginmuseossa on muuten yhden minuutin kestävä audiovisuaalinen kertomus marsalkka Mannerheimin kohtalokkaasta hevosten ostomatkasta vuonna 1898.

Matkamme antoi oivat valmiudet tutustua omin päin Berliiniin. Se on ehdottomasti uuden käynnin väärtti kuten kaikki matkalaiset totesivat.

Teksti Marja Salovaara
Kuvat Pekka Aalto, Anna Palkola, Martti Niemi ja Marja Salovaara