Killan avec-vierailut Museokeskus Vapriikkiin jatkuivat 19.2. opastetulla tutustumisella Songlines, Australian seitsemän sisarta -näyttelyyn. Yhteistyössä Australian kansallismuseon kanssa valmistellun laajan ja moniulotteisen näyttelyn keskiössä on eri puolilla maailmaa tunnettu seitsemän sisaren tarina, joka on yksi Australian tunnetuimmista perimätiedon kertomuksista, songline-laululinjoista.

Australian aboriginaalien yhä jatkuvan uniajan laululinjatarinat ovat Australian mantereen
syntykertomuksia. Ne muodostavat tarinan muotoon piirretyn kartan maastosta ja kertovat,
kuinka esi-isät opettivat käyttämään kunkin alueen antimia ja antoivat yhteisölle käyttäytymissääntöjä. Yksi Australian tärkeimmistä laululinjoista on sisarten tarina, joka kerrotaan näyttelyn teosten ja esineiden välityksellä.

Australian seitsemän sisarta olivat uniajan esiäitejä, jotka olivat laskeutuneet taivaalta maan päälle. Tarinassa he kohtaavat ilkeän esi-isähahmon Wati Nyirun, noidan, joka haluaa yhden sisarista vaimokseen, vaikkeivat se voikaan avioitua lähisukulaisuuden takia. Noita jahtaa sisaria läpi Australian mantereen, kunnes naiset pelastuvat pakenemalla taivaalle, missä heistä muodostuu Seulasten tähtikuvio. Noita seuraa ehitä taivaalle, missä hänestä muodostuu Orionin tähtikuvio.

Seitsemän sisaren tarina tunnetaan kautta maailman. Se esiintyy muun muassa Persian, Kreikan, Egyptin, Kiinan ja Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöjen mytologiassa. Tarinan alkuperä lienee ihmisten alkukodissa Afrikan mantereella.

Seitsemän sisaren tarinan avulla oli rakennettu näyttely, jossa pystyi tutustumaan perinpohjaisesti aboriginaalien jopa 60 000 vuotta vanhaan kulttuuriin. Näyttelyn kokonaisuuden hahmottamista sekä teosten ja esineiden merkityksen ymmärtämistä helpotti suunnattomasti sujuvasanainen Laura-oppaamme, joka sai ryhmältämme paljon kiitoksia.

Teksti Leo Ukkonen, kuvat Pekka Aalto

PVLOGLE:n killan järjestämät avec-teatterivierailut jatkuivat perjantaina 25.10. Tampereen Komediateatterin näytelmällä ”Tampereenkiäliset uutiset ”, joka keräsi killasta 34 katsojaa.

Näytelmän päärooleissa olivat itseoikeutetusti paikallisradiossa 30 vuotta tampereenkiälisiä uutisia lukeneet Hönttä ja Toippari eli Ilkka A. Jokinen ja Harri Järvinen. Näytelmän alussa kaksikko joutui vakavan paikan eteen, kun Helsingistä saapunutta mediakonsultti Assi Tikkaa esittänyt Juulianna Mäkelä vaati uutisten pikaista uudistamista.

Räväkkää alkua seuranneisiin tapahtumiin olivat osallisina myös uutiskaksikon kaveri Räikköne esittäjänään Heikki Hela ja erityisesti Räikkösen äite Anneli esittäjänään Aku Sajakorpi. Vauhdikkaiden käänteiden ja yleisön vaatimusten jälkeen uutisten uudistusvaatimukset hylättiin ja ohjelma jatkui perinteisessä muodossaan. Assi Tikankin mieli muuttuu niin, että hän muutti Tampereelle.

Näytelmä perustui tampereenkiälisten uutisten lisäksi näppärälle sanailulle ja reippaille lauluesityksille, joissa Tampere oli hyvin esillä. Huumori ja laulut eivät varmasti olleet mitään korkeakulttuuria, mutta naurunpuuskista päätellen hyvin yleisöön uppoavia. Huomasin ilokseni, että 24 vuotta Tampereella asuneena ja paikallista murretta aktiivisesti opiskelleena pysyin hyvin menossa mukana ja nauru oli herkässä.

Vaihdikkaat loppukumarrukset

Teksti Leo Ukkonen, kuvat Marja Salovaara

Saamme kiittää japanilaisia siitä että ryhmä kiltalaisia lähti 31.8.2024 seilaamaan Kappatorin rannasta 8 kilometriä etelään Kuivasaareen. Saarella on Suomenlinnan Rannikkotykistökillan ylläpitämä kokoelma vanhoja historiallisia tykkejä.

Merelliset maisemat auringonpaisteessa näyttivät maakravun silmiin ihastuttavilta.

Muutama sana historiasta. Kun Japani tuhosi Venäjän laivaston Tsushiman taistelussa vuonna 1905 oli Venäjä ja pääkaupunki Pietari suojaton mereltä käsin. Uuden laivaston rakentaminne siinä maailmantilanteessa olisi kestänyt liian kauan joten tsaari päätti sen sijaan linnoittaa Suomen etelärannikon. Yksi linnoitusaarista oli Kuivasaari. Patteri oli valmis vuonna 1915. Venäläiset eivät paetessaan vuonna 1918 ehtineet tuhota linnoituksia joten saarelle jäi mm. Obuhovin terästehtaalla valmistettuja 12 tuuman tykkejä.

Vuonna 1935 kaksi Obyhovia sijoitettiin järeään kaksoistykkitorniin. Se on yksi maailman harvoista säilyneistä 305 mm:n kaksoistykkitorneista. Tornissa on viisi kerrosta eli korkeutta on 19 metriä.

Pääsimme myös tykkitorniin sisään.

Kuivasaaren tykkitorni aseineen oli niin pelottava vastus viholliselle että vuonna 1944 tykit piti purkaa ja siirtää Hämeenlinnan varikolle. Vasta vuonna1960 ne palautettiin paikoilleen. Ampumavalmiudessa tykit olivat vuoteen 1973.

Näkymä tykkitornin katolta

Linnakkeella ei ole pysyvää miehitystä, mutta se on edelleenkin Puolustusvoimien käytössä. Vuodesta 2000 lähtien saari on ollut turistien ihailema historiakohde.

Teksti ja kuvat Marja Salovaara

Mitenkäs muuten voisi olla kuin että suvisen lämmin ilma siivitti iltamia tänäkin vuonna.
Ja ohjelmakin oli tuttu ja hyväksi havaittu.

Puheenjohtajamme Leo Ukkonen toivotti joukon tervetulleeksi ja esitteli samalla laitoksen uunituoreen historiikin, jossa on sivu myös killastamme.

Sitten alkoi ”Sitä sun tätä” mikä tänä vuonna oli kiivaat olympialaiset. Ryhmät jakautuivat neljälle Hellun ja Pipsan ideoimalle rastille:
1. käpyjen heitto ruotsalaiseen maitohinkkiin (kamalan vaikeaa)
2. saappaan heitto (kaaria oli monenlaisia)
3. sauvakävely (triatlonisti Leo tietenkin ylivoimainen)
4. tietovisa

Olympialaisten voittaja oli Aallon Pekka ja hyvänä kakkosena maaliin tuli Marja.
Kisailun päälle maistuikin sitten ruoka ja sauna.

Illan kruunasi karaoketanssit. Laulusta vastasi erivahvuinen naiskööri ja Pekka jaksoi ihailtavasti hakea toivottuja lauluja.

Suurkiitokset kaikille järjestäjille ja toimitsijoille.

Teksti ja kännykkäkuvat Marja Salovaara

Perinteisen kesäisen aurinkoinen sää suosi jälleen killan kevätretkeä. Tänä vuonna suuntasimme Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon ja Mustion linnaan.

Hattulassa oppaamme Vilppu Vuori tuntui tietävän kaiken 1400-luvun lopulla rakennetusta Pyhän Ristin kirkosta. Ihmekö tuo kun hän on tarkistanut Anneli Kannon kirjoittaman Rottien pyhimys -romaanin asiatiedot. Lisäksi hän on keskiaikaisten soittopelien sekä rakentaja että taitaja ja antoi meille pienen konsertin esittelyn lopuksi.

Hattulan vanhan kirkon 1510-luvulla maalattuja kalkkimaalauksia on meille asti säilynyt 193 kappaletta. Ne ovat edelleen yllättävän eloisia ja värikkäitä. Maalauksia ei muuten peitetty valkoisella kalkkimaalilla uskonpuhdistuksen alkuhuumassa vaan ne peitettiin vasta 1820-luvulla. Jo vuonna 1886 seurakunta kuitenkin tajusi maalausten arvon ja peitemaali poistettiin.

Kirkossa on myös keskiaikaisia puuveistoksia kuten Vilpun takana oleva Neitsyt Maria ja lapsi 1350-luvulta. Saarnatuoli on ns uudempi ja vuodelta 1703.

Hattulasta jatkoimme Raaseporiin Mustion linnaan. Mustion historia alkaa vuodesta 1351 jolloin rälssimies Erland sai sieltä rälssitilan. Sittemmin kartano kulki voutien, sotamarsalkkojen ja eri aatelissukujen kautta Linderin suvulle vuonna 1766.

Nykyisen linnan rakennutti Magnus Linder II vuosina 1783-1792 ja se on Suomen suurin ei-kirkollinen puurakennus.

Hjalmar Linder joutui myymään kartanon vuonna 1918 mutta se palautui suvulle vuonna 1985 jolloin Magnus Linder osti sen. Hän käynnisti mittavat remontit ja kunnostustyöt ja avasi kartanon yleisölle. Nyt alueella on museo, ravintola ja hotelli. Kartano on säätiöity ja on suvun omistuksessa.

Mustion oppaamme Jouko Kiviranta luotsasi meitä läpi kartanon kauniiden salien ja kertoi eloisasti Linder-suvun vaiheista.

Koko ryhmä Kuninkaansalissa.

Teksti Marja Salovaara
Kuvat Marja Salovaara ja Jouko Kiviranta

Merkittävä joukko meitä kiltalaisia kokoontui 19.4.2024 Millog Oy:n Kalkun yksikön portin eteen. Ilma oli talvisen hyinen mutta vastaanotto kesäisen lämmin. Kahvitarjoilun jälkeen Millog Oy:n toimitusjohtaja Rami Harmaala esitteli yrityksen ja sen toiminnot.

Millog Oy eri yksiköineen ja sisaryhtiöineen turvaa maamme toimintavarmuutta niin maalla, merellä kuin digitaalisessa maailmassa. Toiminnan laajuus hämmästytti suuresti ainakin kirjoittajan. Esittelyn jälkeen kiersimme hieman Kalkun toimipisteen eri osastoja. Ikinä eläessäni en ole nähnyt niin siistejä ja selkeitä tuotantotiloja.

Ymmärrettävästi yrityksen toiminta on siinä määrin salaista että kuvia vierailun aikana ei saanut ottaa. Osallistujien mieliin toiminta kuitenkin jäi selkeinä ja vakuuttavina kuvina.

Teksti Marja Salovaara

Kokoonnuimme 20.2.2024 toistamiseen tutustumaan Tampereen Vakoilumuseoon. Maineikkaan museon syntyhistoria on monivaiheinen. Kun Tampereen Ilmatorjuntapatteristo muutti Ouluun jäi Vatialaan tyhjiä rakennuksia. Kolmen miehen ideariihi Teppo Turjan johdolla alkoi ideoida näihin rakennuksiin jonkinlaista käyttöä. Ilmatiedustelun kautta ajatukset johtivat vakoiluun ja sitten vakoilumuseoon. Siitä alkoi esineiden haaliminen.

Vakoilumuseo perustettiin vuonna 1998 Tullintorille. Sieltä tultiin parin mutkan jälkeen nykyiseen paikkaan Finlaysonin alakertaan. Museo on alansa ensimmäinen julkisesti avoinna oleva, kansainvälistä vakoilua käsittelevä erikoismuseo maailmassa, joten uusintakäynti sinne ei ollut aiheeton.

Oppaamme Mikko Mäki kertoi tunnin kestävän kierroksen aikana hyvin asinantuntevasti ja eloisasti vakoilun maailmasta vuosituhansien ajalta. Aineistoa museossa on niin runsaasti että toinen tunti kuluu vinhaan myös omin päin tutustumiseen.

Esineistön lisäksi museossa esitellään kymmenittäin huippuagentteja kuten Mata Harin (Margaretha Zelle 1876-1918) ja James Bondin esikuvan Sidney Reillyn (Salomon Rosenblum 1874-1942?) tarinat. Niitä ihan huippuja ei seinillä tietenkään ole. Ai miksikäs ei? No emme tiedä heistä mitään.

Museo sai lahjoituksen viitisen vuotta sitten. Salaperäinen mies toi paikalle oheisen venäjänkielisen Tampereen kartan. Kartan takana on tietoja 1930-luvulta vuoteen 1971. kuten tehtaiden paikat ja siltojen kantamat.

Museossa on myös mahdollisuus suorittaa agenttitesti, jossa testataan vakoilun vaatimia ominaisuuksia kahdeksan tehtävän avulla. Jokainen testin suorittanut saa diplomin ja suosituksen kykyjensä mukaiseen tiedusteluorganisaatioon. Ryhmästämme kaksi uskaltautui testiin ja kumpikin ylsi toiseksi korkeimpaan tasoon. Hyvä me.

Teksti Marja Salovaara, kuvat Mikko Mäki ja Marja Salovaara

PVLOGLE:n killan järjestämät suositut avec-teatterivierailut saivat jatkoa, kun torstaina 9.11. oli vuorossa Tampereen Komediateatterin näytelmä ”Pokka pitää”, johon varatut 30 lippua tekivät ennätysajassa kauppansa.

Roy Clarken kirjoittama komedia perustuu hänen huippusuosittuun tv-sarjaansa, jonka jaksoja on nähty lähes kaikkialla maailmassa. Komediateatterin näytelmän oli ohjannut Imatran teatterin johtaja Timo Rissanen. Hyacinthin roolissa esiintyi Kumman kaa -televisiosarjan tähti Minna Koskela.

Näytelmän alussa Hyacinth sai selville, että hänen naapurinsa Emmet on alkanut vetää näytelmäkerhoa, jonka tulevassa näytelmässä olisi yksi rooli vapaana. Tähän rooliin Hyacinth tuppautuu. Kuten arvata saattaa, näytelmän ensimmäinen harjoitus on yhtä kaaosta, ja Hyacinth ajautuu aina vain nolompiin tilanteisiin koettaen pitää julkisivun kunnossa viimeiseen saakka.

Näytelmässä oli yllin kyllin vauhtia ja kiusallisia tilanteita ja näyttelijät laittoivat itsensä kunnolla likoon. Katsomiskokemusta hieman latisti mieleen tulvineet muistikuvat tv-sarjasta ja sen hahmoista. Kaksituntinen oli kuitenkin odotetun rentouttava. Ennen näytelmän alkua ja väliajalla oli myös rattoisaa vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa.

Teksti Leo Ukkonen, kuva Pekka Aalto

Aamuvirkku ryhmämme lensi 21.9.2023 anivarhain Pirkkalasta Riikaan. Kentällä oli vastassa loistava oppaamme Marja Lazdane ja ylellisen iso linja-auto. Kiertelimme ensin Riikan keskustaa kunnes ensimmäinen kahvila aukesi. Aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Rundalenin palatsia.

Tsaaritar Anna lahjoitti Rundalenin palatsialueen Kuurinmaan herttua Bironille, joka oli palvellut tsaaritarta vaivojaan säästämättä. Linnan rakennustyöt aloitettin vuonna 1736 arkkitehti Rastrellin johdolla. Neuvostomiehityksen aikana palatsin interiööri tuhoutui pahasti mutta on nyt entisöity miltei entiseen loistoonsa.

Salien maalaukset, taide-esineet ja stukkokoristeet ovat häikäiseviä. Lisäksi linnaa ympäröi 10 hehtaarin barokkipuutarha.

Seuraavana aamuna oppaamme esitteli meille Riikan vanhan kaupungin tärkeimmät nähtävyydet ja kertoi niiden historiaa. Alue on täynnä taloja 1300-luvulta aina 1900-luvun alun jugend-kaunottariin. Tämän kierroksen jälkeen oli helppo itsekin suunnistaa kohteesta toiseen.

Kuvassa ryhmämme kuulun Mustapään kiltatalon edustalla.

Riika tarjoaa runsaasti eri museoita, jotka kaikki ovat pienen kävelymatkan päässä keskustasta. Oopperassa on tiheään tasokkaita baletti- tai oopperaesityksiä, Tuomiokirkossa on konsertteja, jäähallissa jääkiekko-otteluita…tekemistä ja kokemista riitti hyvin matkamme neljälle päivälle.

Matkaan tyytyväinen ryhmä aloitti kotimatkan mukavasti oman bussin kyydissä Riikan kentälle. Lentoaika oli reilu tunti ja kotia Pirkkalasta pääsi hetkessä.

Taksti Marja Salovaara, kuvat Raimo Hannukainen ja Marja Salovaara

Ilta sujui tänäkin vuonna hyväksi todetun ohjelman mukaan. Oli puheenjohtaja Leo Ukkosen tervehdys, Hellun ja Pipsan ideoima visailu mainoskatkoineen, ruokailu, sauna, palkintojen jako sekä musiikkia. Ja tietenkin meitä aina hallinyt kesäisen lämmin ilta.

Oli riemukasta tavata tuttuja

Mitähän siellä oikein mainostetaan

Tiskijukka Pekka piti huolta sekä musiikista että tanssittamisesta

Ja jalka nousi iloisesti

Kaikki kiva loppuu aivan liian pian. Mutta nähdään ensi vuonna uudelleen.

Teksti Marja Salovaara, kuvat Pekka Aalto ja Marja Salovaara