Sankka joukko kiltalaisia kokoontui iltamiin Siivikkalan majalle 15.8.2019. Tapahtuma seurasi hyväksi havaittua ohjelmaa ja ilma suosi kuten aiempinakin vuosina.

Logistiikkalaitoksen esinkuntapäällikkö eversti Timo Saarinen kertoi laitoksen toiminnasta kiteyttäen sen tehtävän: ”Logistiikkalaitoksen tehtävänä on mahdollistaa joukkojen toiminta. Se tarkoittaa logistiikan tuen ja palvelujen järjestämistä sekä sotavarusteiden hankintaa ja niiden ylläpitoa”.

Laitoksen toiminta on entistä kansainvälisempää sen huoltaessa lukuisia monikansallisia harjoituksia. Hankintatoiminnan uudet haasteet liittyvät Ilmavoimien uusiin hävittäjiin sekä Merivoimien Laivue 2020 -hankintoihin. Näiden lisäksi tulevat vielä mittava koulutusuudistus sekä SAP-järjestelmän uusiminen. Unohtamatta monia perinteisiä tehtäviä.

Esitys antoi monelle aivan uutta tietoa, vaikkapa että Tampere on nykyisin Suomen toiseksi suurin varuskuntakaupunki.

Killan pj Leo Ukkonen vastaanottaa eversti Saarisen luovuttaman historiikin ”Tampere varuskuntakaupunkina 1914-2014”

Hellu ja Henkka Marjamäki olivat laatineet erittäin visaisen tietokilpailuradan. Osallitujien protesteista huolimatta mitään helpotusta ei saatu, kun piti tunnistaa kaiken maailman vempaimia tai miettiä mitä 4H on suomeksi. Voittajajoukkue oli laitoksen mukit ansainnut. Eikä tässä kaikki. Pipsa Koivunen pani meidät vielä muuntautumaan mm. karhuksi, teltaksi ja mäntypistiäiseksi.

Notkuvan seisovan pöydän ja kakkukahvien jälkeen odottivat rantasaunan tuimat löylyt ja Näsijärven raikkaat aallot. Tyttöjen saunoessa pojat virittelivät musiikkia ja ilta päättyi perinteisesti tanssin pyörteissä.

Teksti ja kuvat Marja Salovaara

Keskiviikkona 15.5.2019 vuorossa oli kotimaan retki, joka suuntautui Etelä-Pohjanmaalle.

Ensimmäinen kohteemme oli Iisakki Järvenpään puukkotehdas Kauhavalla

Iirakki Järvenpään tehdas on perustettu vuonna 1879. Kuulut hevospää-puukot tulivat tuotantoon vuonna 1882. Mallin Iisakki kopioi erään upseerin hevospiiskan päästä. Terät on nimikoitu vuodesta 1907. RUK:n kurssipuukot on valmistettu tehtaalla vuodesta 1959 ja niitä on yhteensä tehty yli 130.000 kpl. Tehtaan nykyinen vuosituotanto on 8.500 puukkoa vuodessa.

Johtaja Jarkko Haukkala esitteli ryhmällemme kiintoisan tehtaan. Saimme ihmetellä vanhoja koneita, joilla maankuulut puukot edelleen tehdään. Moni työvaihe suoritetaan vielä kuitenkin taitavin käsin.

Jarkko Haukkala ja 140-vuotis juhlapuukko, jonka tilauksia otetaan paraikaa vastaan.

Toinen kohteemme oli Nammo Lapua Oy patruunatehdas Lapualla. Projektipäällikkö Petri Kontola esitteli yhtön, joka on perustettu vuonna 1923. Nyt tiedämme, että yhtiöllä on tuotantoa 13 maassa ja vientiä yli 60 maahan. Sen ohjelmaan kuuluu yli 140 tuotetta ja 84 % kilpa-ampujista käyttää Nammo Lapuan patruunoita. Ja tietenkin mm Suomen armeija on iso asiakas.

Moniko tuntee Koskenkorva-museon Koskenkorvalla? Museon sielu on mainio aviopari Sari ja Jaakko Koskenkorva. Jaakko Koskenkorva kertoi eloisasti tilan ja kossun historiaa kuvin ja sanoin.

Koskenkorvan tehdas perustettiin kieltolain kumoamisen jälkeen vuonna 1938. Koe-erä tuutista tiputettiin vuonna 1941. Vasta vuonna 1952 polttimotoiminta alkoi ja vuonna 1953 sittemmin legendaarinen kossu ilmestyi Alkoon.

Koskenkorvan tehdas mäskää ja tislaa 210 miljoona kiloa ohraa joka vuosi. Tästä 96 prosenttisesta etanolista jalostetaan Rajamäellä yli sata erilaista kossupohjaista tuotetta. Museolla voi ostaa monia maistiaisia.

Koskenkorvan talon pihassa

Päivän lopuksi kävimme Seinäjoen Suojeluskunta- ja lottamuseossa. Museotalo rakennettiin vuonna 1926. Siinä toimivat Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin ja Lotta Svärd -järjestön toimistot. Suojeluskuntapiirin päällikkö jääkärieversti Matti Laurila asui perheineen talon ylimmässä kerroksessa.

Museokompleksissa on useita näyttelyitä. Yksi niistä oli ”Monin syrämellisin terveisin” eli teuvalaisen Niilon kirjeet sisarelleen jatkosodan vuosilta. Ja tietenkin museossa on paljon suojeluskuntiin ja lottiin liittyvää materiaalia ja tietoa.

Ai niin, se Komia leski

Teksti ja kuvat Marja Salovaara

Matkamme alkoi sujuvasti heti kentältä, mistä lähdimme kolmen tunnin kaupunkikierrokselle, joka päättyi hotellille. Oiva oppaamme oli DDR:ssä syntynyt, joten asiantuntemusta oli kummaltakin puolelta.

Berliini yllätti vehreydellään ja siisteydellään. Keskustaa pehmensivät puistot ja kadun varsien lehmukset. Hevoskastanjat ja kukat kukkivat ja mustarastaat lauloivat. Kun sääkin suosi miltei helteisenä niin mikäs oli kaupunkiin tutustuessa.

Kävimme tottakai ihmettelemässä museopalaa Berliinin muurista.

Perjantain yhteinen ohjelma alkoi käynnillä DDR-museossa. Museo on pieni mutta erittäin hyvin suunniteltu. Se antaa kattavan kuvan sodan jälkeisestä elämästä itäpuolella. Rekonstruoidut kerrostalohuoneet eivät muuten juurikaan poikkea Tampereen vastaavan ajan elementtikennoista (kirjoittajan mielipide).

Museolta jatkoimme Suomen suurlähetystöön jo hyvin tottuneina käyttämään Berliinin U- ja S-junia. Suomen puolustusasiamies eversti Marko Kivelä isännöi vierailuamme sekä kertoi meille työstään ja Saksan sotilaallisesta toiminnasta tänä päivänä.

Lähetystöstä ryhmä hajaantui omille tahoilleen.

Lauantain matkalaiset käyttivät tutustumalla kaupunkiin omaan tahtiin.

Checkpoint Charlie tänä päivänä.

TV-torni valmistui vuonna 1969. Sen korkeus 368,03 metriä jätettiin himpun verran Moskovan vastaavaa tornia matalammaksi.

Museosaarelta löytyy kolme museota. Niistä maineikkain on Pergamon. Siellä on esillä Babylonin aikaisia veistoksia ja muuta materiaalia sekä mykistävä Babylonin portti. Jos et ole ostanut lippua etukäteen, varaudu yli tunnin jonotukseen. Neues Museum keskittyy egyptiläiseen esineistöön ja on lajissaan hyvin kattava.

Berliinin S7-juna vie alle puolessa tunnissa Potsdamiin, joka on käynnin väärtti. Varaa aikaa kolme tuntia, jotta ehdit ottaa kaupunkikierroksen Hop On -bussilla.

Potsdam tuhoutui pahoin sodan aikana, mutta ihme kyllä vanha ydinkeskusta Kauppatorin ja Nikolainkirkon vieressä on säästynyt. Samoin Hohenzollern-suvun useat palatsit kuten Schloss Sanssouci. Kaupunginmuseossa on muuten yhden minuutin kestävä audiovisuaalinen kertomus marsalkka Mannerheimin kohtalokkaasta hevosten ostomatkasta vuonna 1898.

Matkamme antoi oivat valmiudet tutustua omin päin Berliiniin. Se on ehdottomasti uuden käynnin väärtti kuten kaikki matkalaiset totesivat.

Teksti Marja Salovaara
Kuvat Pekka Aalto, Anna Palkola, Martti Niemi ja Marja Salovaara

Jatkoimme opastettujen museokäyntien perinnettä tutustumalla Museokeskus Vapriikin näyttelyyn Vampyyrit tiistaina 19.3.2019.
Opastus oli jälleen asiantuntevaa ja uusia näköaloja avaavaa.

Vampyyri-kulttuuri on maailmanlaajuista, joskin itse vampyyrien ilmiasu on vaihdellut suuresti. Vanhimmat tarinat ovat Persiasta, jossa Lamashtulla oli leijona pää ja aasin vartalo. Sumerilainen Lilith oli ihmishahmoinen linnunjalkainen neito, joka ei päästänyt valitsemaansa rakastajaa koskaan luotaan.

Keskiajalla Euroopassa vampyyri oli pullea maalaisukko, joka nousi haudastaan tekemään murhatöitään. Silloin kehitettiin myös keino torjua nämä öiset tihutyöt eli vainaja kaivettiin esiin, hänen kaulansa katkaistiin ja puuvaarna lyötiin sydämen läpi.

Luksuslipas työkaluja, joita tarvittiin vampyyrien torjumiseen ja tuhoamiseen.

Jostain syystä Vlad Dracula, Valakian ruhtinas 1400-luvulta, on yhdistetty vampyyritarinoihin, vaikka häntä itseään ei pidetty vampyyrina. Sillä alueella kuitenkin syntyi voimakas vampyyriusko ja ne tarinat kiirivät laajalti Euroopassa.

Ruhtinas Vlad sai antaa nimensä nykyajan eurooppalaiselle vampyyrille. Bram Stokerin kirja Dracula vuodelta 1872 muokkasi vampyyrien ulkoasun siksi, millaisena se sittemmin esiintyy Hollywood-filmeissa. Tämän päivän Dracula on tumma,laiha ”herrasmies”, joka janoaa nimenomaa nuorten kauniiden neitojen verta.

Teksti ja kuvat Marja Salovaara

Vietimme kaksi hyvin antoisaa päivää kauniissa Prahassa syyskuun lopussa 2018. Sekä kävellen että autolla tehtyjen opastettujen kiertokäyntien aikana ehdimme nähdä valtaosan Praha top10 -listan nähtävyyksistä.

Praha perustettiin 800-luvun jälkipuolella ja siitä tuli Böömin kuninkaiden asuinpaikka. 1300-luvulla Kaarle IV:n ryhtyi tositoimiin tehäkseen siitä Pyän saksalais-roomalaisen keisarikunnan pääkaupungin eli euroopan mahtavimman kaupungin. Kaarle IV rakennutti mm. Uudenkaupungin, Kaarlensillan ja Kaarlen yliopiston.

                                                                          Vanhankaupungin tori eli Staromestske Namesti on 1300-luvulta. Sen laidalla on raatihuone, jonka rakennustyöt aloitettiin vuonna 1338, 70-metrinen torni saatiin valmiiksi 1300-luvun lopulla. Nykyisin torin talot edustavat viehättävästi gotiikkaa, barokkia, rokokoota, renessanssia ja jugendia.

Raatihuomeen tornin seinällä on Prahan suosituin nähtävyys, astronominen kello vuodelta 1410. Sen rakensivat kellosepät Jan Sindel ja Mikulas Kadanilainen. Kello kertoo ajan lisäksi mm. auringon ja kuun sijainnin.

                                                                              Kelloa korjattiin parastaikaa mutta lauantaina sen näki uudessa loistossaan ainakin Aallon pariskunta.

                                                                        Kaarlen sillan peruskivi muurattiin 9. heinäuuta 1357, kello 5:31 astrologien ohjeiden mukaan. Kyseinen aika kuulemma antoi maagisia voimia koko kaupungille. Silta on lähes 600 metriä pitkä ja sitä koristaa 30 patsasta. Nykyisin se on täynnä turisteja, muusikoita, taiteilijoita ja käsityökojuja.

                                                                      Prahan linna on yksi maailman suurimmista linnoista ja maailmanperintökohde. Linnan historia alkaa 800-luvulta. Nykyisin siellä on edustettuina useita eri arkkitehtuurityylejä vuosisatojen saatosta. Linna on toiminut böömiläiskuninkaiden, roomalaisten hallitsijoiden ja Tšekkoslovakian presidenttien asumuksena.

                                                            Prahan juutalaisen korttelialueen (Josefov) historia alkaa 1200-luvulta. Tällöin kaupungin juutalainen yhteisö määrättiin muuttamaan yhdelle alueelle joka aidattiin. Vasta vuonna 1850 Josef II lopetti Josefovin öisen eristyksen. Josefovin suurimmat rakennusmuutokset on tehty vuosien 1893-1913 välillä. Silloin alueen rakennuskanta muototui nykyisen mukaiseksi, pääosiltaan jugend-tyyliseksi.

Maailmankuulu tanssiva talo, joka rakennettiin vuosina 1992-1996, on takuulla Prahan Uudenkaupungin valokuvatuin kohde. Me kyllä saimme ihastella sitä bussin ikkunoista mutta kukaan ei ehtinyt ottaa kuvaa.

Praha tarjoaa myös ruumiin virkistystä.

Prahan kulttuuritarjonta on runsasta. Museoita on runsaasti sekä Vanhan- että Uudenkaupungin puolella kuten myös Linnakukkulalla. Yksi helmi on Munch-museo lähellä Vaclavsken aukiota. Joka ilta Prahassa on tarjolla useita teatteri- ja konserttiesityksiä. Ainutlaatuisen Marionetti-teatterin nukkeoopperan haluan vielä joskus nähdä Eli Praha on aina uuden käynnin arvoinen.

Teksti Marja Salovaara                                                                                                               
Kuvat: Jouko Vatanen, Pekka Aalto, Marja Salovaara, Marketa Vankova

Helteinen kesä jatkui kun kokoonnuimme Siivikkalan majalle 8. 8.2018 perinteisiin iltamiin. Illan virallisen puolen tarjosivat killan puheenjohtaja Leo Ukkonen ja komentajakapteeni Jyrki Halme.

Leo Ukkonen esitteli killan uuden logon sekä roll-upin, jonka killan hallitus on ideoinut ja Juha Peuhkurinen toteuttanut.

Kanslian päällikkö Jyrki Halme esitteli Logistiikkalaitoksen toimintaa ja tehtäviä.

Viihteellisen puolen aloitti Helena Marjamäen ja Pipsa Koivusen ideoima kuvaelma. Sen sai yllättäen esittää juhlayleisö pantomiimi-tietovisan muodossa. Kisa oli visainen sekä esittäjille että arvaajille ja meni jatkoajalle.

Ennen tansseja söimme maistuvan iltapalan ja nautimme saunan löylyistä sekä Näsijärven aalloista.

Esikunnan oma Säde-orkesteri viihdytti meitä loppuillan.

Musiikki oli nautittavaa ja mukaansa tempaavaa. Tanssin kuumien pyörteitten jälkeen oli ihanaa pulahtaa uudelleen Näsijärven vilvoittaviin vesiin.

Tyytyväinen joukkomme totesi yksissä tuumin: ”Ensi vuonna uudestaan”.

Teksti Marja Salovaara, kuvat Marja Salovaara ja Matti Hintikka

PVLOGLE:n kilta järjesti 30. toukokuuta avec-päivällisristeilyn Pyhäjärvellä. Tämä killan ensimmäinen risteily keräsi 19 osallistujaa m/s Silver Sky -laivalle.

Lähdimme päivälliselle Laukontorin rannasta.

Kahden tunnin risteily alkoi runsaalla päivällisellä, jonka alkuruokapöytään oli erityisesti panostettu. Laivalla oli aika vähän muita risteilijöitä, joten ruokailu kävi sujuvasti eivätkä muiden pöytien äänet häirinneet vilkkaita pöytäpuheita.

Aurinkoinen alkukesän sää oli paras mahdollinen risteilylle. Pyhäjärvi oli houkutellut mukavasti muitakin vesillä liikkujia. Saimme muun muassa seurata kirkkoveneiden soutua.

Tampereen tutut alueet näyttivät järveltä katsottuna hienoilta. Erityisesti mieleen jäi Varalan urheiluopiston vehreä rinne. Komeita asuinrakennuksia on myös ilmaantunut viime vuosina Tampereen rannoille. Kaksi tuntia oli varsin sopiva risteilyaika. Palasimme tyytyväisin mielin ja täysin vatsoin takaisin Laukontorille.

Teksti Leo Ukkonen, kuvat Jussi Ruusila

Torstaipäivä 19.4.2018 oli kauniin keväinen kun saavuimme Riihimäelle varuskunnan portille. Majuri Markku Hapulahti kiisi paikalle polkupyörällään ja otti meidät ystävälliseen huomaansa.

Hän esitteli meille Riihimäen varuskunta-alueen ennen kuin johdatti 40 hengen ryhmämme Logistiikkakoulun auditorioon. Koulun johtaja everstiluutnantti Mika Sepling esitteli Puolustusvoimien logistiikkalaitokseen kuuluvan Logistiikkakoulun organisaation sekä toiminnan ja majuri Hapulahti kertoi varuskunnan historian.

Riihimäen varuskunta on historiansa aikana käynyt läpi monenmoista myllerrystä. Varuskunta perustettiin vuonna 1909 Riihimäki-Pietari radan solmukohtaan suojaamaan Pietaria mahdolliselta saksalaisten hyökkäykseltä. Vuonna 1918 maaliskuussa venäläiset luovuttivat varuskunnan punaisille. Saksalaiset valtasivat sen kuukautta myöhemmin ja luovuttivat Suomen armeijan joukoille. 1920-luvun alusta 40-luvun puoliväliin varuskunnassa toimi mm. hevossairaala, kenttätykistörykmentti ja kenttälennätinpataljoona. Sotavuosina varuskunta toimi myös koulutuskeskuksena. Viestirykmentin toiminnan Riihimäen varuskunnassa katsotaan alkaneen 4.12.1944.

Vuoden 2015 rakennemuutoksen seurauksena varuskunnasta tuli osa Panssariprikaatin hallinnoimaa Hattula-Riihimäki varuskuntaa. Alueella sijaitsevat Logistiikkakoulun lisäksi Puolustusvoimien logistiikkalaitokseen kuuluvan Sotilaslääketieteen keskuksen johto-osat, Panssariprikaatin Elektronisen sodankäynnin keskus, Maasotakouluun kuuluva Viestikoulu sekä Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen osia. Alueella toimii myös Puolustusvoimien yhteistyökumppaneita.

Makoisan lounaan jälkeen retkemme jatkui Riihimäen Metsästysmuseoon. Museopalvelupäällikkö Perttu Matero esitteli meille museon näyttelyt.

Museolta suuntasimme Lopelle ja Marskin Majalle. Paikan isäntä Teuvo Zetterman kertoi meille erittäin eloisasti majan ja paikan historian.

Talvella 1941-42 kenraalimajuri Raappana mietti lahjaa sotaväen ylipäällikkö marsalkka Mannerheimille. Tulos oli arkkitehti Eino Pitkäsen suunnittelema metsästysmaja.

Maja rakennettiin kolmessa kuukaudessa Lieksajärven rantaan.
Se luovutettiin marsalkalle 5.6.1942; edellisenä päivänähän marsalkka oli varattu.

Maja purettiin kiireellä elokuussa 1944 ja sitä piiloteltiin valvontakomissiolta vuoden päivät. Uusi paikka majalle löydettiin Leppäniemen kartanon mailta Lopelta. Marsalkka teki kaupat viihen hehtaarin alueesta 18.4.1945. Tämä metsäpalsta oli muuten ainut pala suomalaista maata, minkä marsalkka Mannerheim ikänään omisti.

Marsalkka Mannerheimin kuoleman jälkeen paikan osti Metsähallitus. Vuonna 1958 se siirtyi Upseerijärjestöille,jotka avasivat sen seuraavana vuonna avoimeksi matkailukohteeksi.

Päivä oli pitkä mutta erittäin antoisa. Kiitokset retkestä kiirivät paluumatkalla pitkin bussia. Raikuvat kiitokset sai myös luottokuskimme Henkka Marjamäki.

Taksti Marja Salovaara ja Leo Ukkonen
Kuvat Marja Salovaara ja Markku Rauhalahti

Tampereen Komediateatterissa esitettiin la 7.4. 2018 Panu Rajalan loistavasti kirjoittama näytelmä Päämäärä Tuntematon. Ennako-odotuksia pikku ryhmällämme ei ollut vaan avoin mieli ottaa vastaan mitä tuleman piti. Ja sitähän tuli.

Ydinjoukkomme kulttuurin ja historian parissa

Päämäärä Tentumeton iski meihin kuin täysosuma. Panu Raipia oli dramatisoinut Väinö Linnasta kertovan draaman, jonka ainut tulkki oli näyttelijä Tuukka Huttunen. Hän venyi vaivatta yli 20 rooliin näytellen välillä oman videokuvansakin kanssa.

Tuukka itse kertoo omin sanoin tuntemuksiansa:
” Heti työskentelyn alkuvaiheessa, tutustuessani näytelmään, olin todella innoissani. On upea mahdollisuus ja haaste päästä tekemään samassa näytelmässä yli kaksikymmentä roolia. Ja millaisia rooleja. Tuntemattoman sotilaan koko kirjo! Kaiken kruununa itse Väinö Linna, jonka nahkoihin asettuminen oli koko prosessin ehdottomasti mielenkiintoisin ja herkullisin mutta myös haastavin tehtävä.”

Kaikissa näytelmän rooleissa ja koko tekemisessä oli selvästi aistittava innostus ja vaivattomuus. Ilmankos Tuukka kertoi: ”Koko prosessi oli todella intensiivinen, innostava ja inspiroiva ja ehkä juuri tästä syystä, suuresta työmäärästä huolimatta, jotenkin helppo”. Katsoja tempautui mukaan tapahtumiin ja nautti roolisuorituksista siinä määrin ettei näytelmän olisi suonut loppuvan lainkaan.

Muodostimme nopeasti fanikerhon ja kävimme kiittämässä Tuukkaa unohtumattomasta elämyksestä

Teksti Marja Salovaara, kuva Leo Ukkonen

Meitä kiltalaisia oli 22 hengen porukka,joka katsoi 15.1.2018 kolmannen version Väinö Linnan romaanin ”Tuntematon sotilas” pohjalta tehdyn kolmituntisen elokuvan.

Etukäteen mietin, että elokuva tuntuu varmaan kamalan pitkältä. Mutta niin ei käynyt. Nuo kolme tuntia menivät nopeasti, joskaan eivät koko aikaa ihailua ja ihmetystä tuntien.

Alla muutama vertaileva kommentti kiltalaisilta:

– Elokuva oli koskettava ja katsomisen arvoinen. Taistelukohtaukset efekteineen olivat erittäin vaikuttavia. Oli myös hienoa, että elokuvaan oli liitetty kohtauksia kotirintamalta. (mies)

– Välillä minusta tuntui siltä kuin kiviä ja multaa olisi lentänyt niskaani ja silmiini. Sodan kaameus iski joka soluni ytimeen. Usein jouduin sulkemaan silmäni.(nainen)

– Oli tosi hyvä. Elokuva oli saatu nykyajan formaattiin hyvillä näyttelijöillä kuitenkin säilyttäen Linnan alkuperäisen ajatuksen sodan kauhuista. Kolme tuntia meni nopeasti. (mies)

– Oli melkein yhtä hyvä kuin alkuperäinen Edvin Laineen versio. (mies)

– Vertasin koko esityksen ajan automaattisesti tätä uutta versiota Edvin Laineen ohjaukseen ja roolihahmoihin. Laineen versio voitti aina. Uusi versio ei mielestäni tuo mitään oleellista lisää Tuntemattomaan mutta turhaa kikkailua kyllä. (nainen)

– Elokuva oli koskettava ja katsomisen arvoinen. Taistelukohtaukset efekteineen olivat erittäin vaikuttavia. Oli myös hienoa, että elokuvaan oli liitetty kohtauksia kotirintamalta. (mies)

– Roolisuoritukset ja näyttelijöiden habitus ei missään kohtaa yltänyt Laineen näyttelijöiden tasolle. Erityisesti minua harmitti lottien arvokkaan ja ankaran työn halveksunta. Tiedän kyllä että Väinö Linna tahtoi näin tehdä. Syy lienee henkilökohtainen ja motiivi arveluttava. (nainen)

Teksti Marja Salovaara