
Pirkanmaan lottaperinne ry:n puheenjohtaja Inkeri Haarla-Kettunen kertoi 26.2.2020 kuvin ja sanoin lottien toiminnasta. Paikalle Logistiikkalaitoksen esikuntaan oli kerääntynyt suuri joukko kiltalaisia ja reservinupseerien senioreita.
Lottajärjestö perustettiin 9.9.1920. Toiminnan tarkoitukseksi määriteltiin suojeluskuntien avustaminen aatteellisesti ja käytännöllisesti. Järjestö ei suinkaan syntynyt tyhjästä vaan sen pohjana oli naisten toiminta vapaussodan aikana. He muonittivat, varustivat ja lääkitsivät sotilaita sekä hoitivat viestitehtäviä.

Lottapuku hyväksyttiin vuonna 1922.
Jaostotyö oli Lotta Svärdin koulutustoiminnan ytimessä. Vielä 1920-luvulla koulutustoiminta oli pienimuotoista, mutta 1930-luvulla toiminta kehittyi. Koulutus laajeni muonituksesta ja lääkinnästä viestintään, ilmavalvontaan, kansliatyöhön, kaasusuojeluun, väestönsuojeluun, hevosten hoitoon ja tyttötyöhön.
Marraskuun 1944 alussa tapahtuneen suojeluskuntien lakkauttamisen jälkeen alkoi näyttää ilmeiseltä, että Lotta Svärdille kävisi samoin. Valtioneuvosto joutui lakkauttamaan Lotta Svärd r.y.:n alayhdistyksineen 23. marraskuuta 1944 ”fasistisena järjestönä”. Lakkautus koski kaikkiaan noin 240 000 lottaa ja pikkulottaa. Lottapukujen ja järjestötunnusten käyttö kiellettiin.

Syyskuun 1991 Finlandia-talossa vietettiin Lotta Svärd -järjestön perustamisen 70-vuotisjuhlaa, Tässä tilaisuudessa silloinen puolustusministeri Elisabeth Rehn esitti nyt jo legendaariseksi tulleen valtiovallan kiitoksen lotille. Se lopetti 50 vuoden hiljaisuuden.
Nykyisin lottaperinnetyö on vilkasta ja mm Tampereella toimii Pirkanmaan lottaperinneyhdistys.
Teksti Marja Salovaara Kuvat: Pekka Aalto ja nettikuvat





Pääroolien esittäjät vasemmalta oikealle: Jere Riihinen, Kaisa Hela, Tuukka Huttunen ja Saija-Reetta Kotirinta














Vanhankaupungin tori eli Staromestske Namesti on 1300-luvulta. Sen laidalla on raatihuone, jonka rakennustyöt aloitettiin vuonna 1338, 70-metrinen torni saatiin valmiiksi 1300-luvun lopulla. Nykyisin torin talot edustavat viehättävästi gotiikkaa, barokkia, rokokoota, renessanssia ja jugendia.
Kelloa korjattiin parastaikaa mutta lauantaina sen näki uudessa loistossaan ainakin Aallon pariskunta.
Kaarlen sillan peruskivi muurattiin 9. heinäuuta 1357, kello 5:31 astrologien ohjeiden mukaan. Kyseinen aika kuulemma antoi maagisia voimia koko kaupungille. Silta on lähes 600 metriä pitkä ja sitä koristaa 30 patsasta. Nykyisin se on täynnä turisteja, muusikoita, taiteilijoita ja käsityökojuja.
Prahan linna on yksi maailman suurimmista linnoista ja maailmanperintökohde. Linnan historia alkaa 800-luvulta. Nykyisin siellä on edustettuina useita eri arkkitehtuurityylejä vuosisatojen saatosta. Linna on toiminut böömiläiskuninkaiden, roomalaisten hallitsijoiden ja T
Prahan juutalaisen korttelialueen (Josefov) historia alkaa 1200-luvulta. Tällöin kaupungin juutalainen yhteisö määrättiin muuttamaan yhdelle alueelle joka aidattiin. Vasta vuonna 1850 Josef II lopetti Josefovin öisen eristyksen. Josefovin suurimmat rakennusmuutokset on tehty vuosien 1893-1913 välillä. Silloin alueen rakennuskanta muototui nykyisen mukaiseksi, pääosiltaan jugend-tyyliseksi.
Praha tarjoaa myös ruumiin virkistystä.




