Hamina Tattoo 16.7.2022

Kolme vuotta tätä on suunniteltu ja odotettu. Vihdoin bussi starttasi Haminaan lauantai aamuna 16.7. Matka tehtiin yhdessä Lentovarikon killan kanssa, joka oli myös matkan järjestäjä. Kiitokset siitä heille.

Marssishow-esityksen paikka on 1700-luvulla rakennetun Haminan linnoituksen Bastion. Katsomoa kattaa Euroopan suurin kesäajan telttakatos. Hetken se olikin tarpeen jotteivat esiintyjät ja yli 2000 katsojaa olisi kastuneet lyhyessä sadekuurossa.

Kansainvälinen Hamina Tattoo sotilasmusiikkifestivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990. Vuonna 1998 marssishown paikaksi tuli Bastion. Tattoo vakiintui joka toinen vuosi järjestettäväksi, viikon mittaiseksi sotilasmusiikkitapahtumaksi.


Esitys alkoi rakuunoiden ratsukoilla

Esiintyjiä oli viidestä eri maasta. Mukana olivat Alankoimaiden kuninkaalisten maavoimien edustussoittokunta, Saksan maavoimien vuoristojääkärisoittokunta, Skotlannin kuninkaallisen rykmentin säkkipilliorkesteri ja Trinidad ja Tobagon puolustusvoimien steelpan-orkesteri. Suomesta mukana oli Laivaston soittokunta Turusta, Rakuunasoittokunta Lappeenrannasta, sekä Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta Parolasta.


Eksoottisinta musiikkia tarjosi Trinidad ja Tobago


Varusmiessoittokunnan esitykset koostuivat huipputaitavasta soitosta ja suorastaan henkeä salpaavasta kivääriryhmän esityksestä.

<img src="
Tänä vuonna mukana oli myös nautittava ripaus klassisempaa musiikkia. Tässä esiintyy Angelika Klas ja Laivaston soittokunta.


Kahden tunnin vauhdikas ja värikäs marssishow huipentui kaikkien orkestereiden yhteisesitykseen.

Teksti ja kuvat Marja Salovaara