Pitkän pakollisen Corona-tauon jälkeen kiltalaiset pääsivät lopultakin 2.11.2021 kokoontumaan Vapriikin upeaan näyttelyyn Ritarit. Esineistö oli koottu ympäri Eurooppaa ja oppaamme Anni Huhtala antoi meille kattavan kuvan ritarikaudesta meillä ja muualla.

Ritarilaitoksen katsotaan saaneen alkunsa 700-luvulla Ranskassa. Suomeen ritarit saapuivat arviolta 1200-luvulla. Ritarin arvo annettiin taistelussa kunnostautuneelle ratsusotilaalle joka oli yleensä ylhäisaatelia; muilla ei ollut varaa kouluttaa ja varustaa sekä itsensä että ratsunsa.

Jos aatelisnuorukainen ei ollut esikoinen, hänellä oli kaksi mahdollisuutta, joko hän opiskeli papiksi tai kouluttautui ritariksi. Ritarikoulutukseen mentiin alle kymmenvuotiaana ja koulutus kesti noin kymmenen vuotta. Se alkoi hovissa tai toisessa kartanossa vanhemman ritarin aseenkantajana ja päättyi ritariksi lyöntiin, jolloin uusi ritari sai kannuksensa ja miekkansa.

Turnajaiset kehitettiin Ranskassa 1100-luvulla. Ne olivat tärkeä osa ritarien sotilaskoulutusta. Ritarilaitoksesta muodostui vuosisatojen saatossa pelottava raskas ratsuväki, joka oli voittamaton siihen asti kunnes tuliaseet tulivat taistelukentille 1500-luvulla.

Aseen käsittelyn ja ratsastustaidon lisäksi ritareille opetettiin seuratapoja, paistin oikeaoppista leikkaamista, tansseja ja runoutta, joissa ritarit pelastivat siveitä ja kainoja neitoja hirmuisista vaaroista. Toki päätehtävä oli kuninkaan, oman uskon ja oman suvun puolustaja.

Ritarihaarniskoita oli erilaisia. Haarniskassa oli 12-15 eri osaa ja se painoi noin 25 kg. Sotisopien lisäksi oli paraati- ja turnajaishaarniskoita (kuvassa), joissa pääsuojus oli erittäin vankka. Siitä huolimatta turnajaisissa sattui usein jopa kuolemaan johtavia onnettomuuksia.

Tässä vauhdikas englantilainen katalogi-kuva Juhana-Herttualle tilatusta haarniskasta. Vähitellen haarniskat jäivät käyttöön vain paraatiasuina sekä ylhäisön edustusasuina. Ne muistuttivat suvun loistavasta sotaisasta historiasta.

Suomesta historia tuntee parikymmentä ritaria ja nykypäiviin on säilynyt kymmenisen haarniskaa.

Yksi säilyniestä haarniskoista on tämä Olavinlinnan isännän Abraham Pistolekorsin karu, tositoimiin tehty suojavarustus 1600-luvun alkupuolelta.

Näyttelyyn tutustuminen oli innostava avaus Killan uudelleen virinneeseen toimintaan. Nähdään pian uudelleen.

Teksti Marja Salovara, kuvat Marja Salovaara ja Anna Huhtala

Koronaepidemia rajoittaa killan toimintaa tänäkin vuonna ainakin kevään ja alkukesän.

Killan hallitus valmistelee kuitenkin seuraavia tapahtumia:
 - koronaturvallisia iltamia Siivikkalan majalle elokuun lopulle.Tarvittaessa jätetään
 tanssi pois ja toimitaan ulkotiloissa.
- viime vuonna kahteen kertaan siirretty avec-matka maailmaperintökohde Verlaan
 pyritään toteuttamaan syyskuussa
 - museokeskus Vapriikista on varattu opastettu kierros Ritarit-näyttelyyn
 to 28.10. klo 16 alkaen
- pikkujoulut

Toivotaan, että voimme toteuttaa kaikki nämä tapahtumat.

Tapaamisiin
Hallitus

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS JA KATSAUS

Killan toimintasuunnitelmassa vuodelle 2020 oli runsaasti tapahtumia, jotka on
maaliskuusta alkaen jouduttu perumaan tai siirtämään myöhempään ajankohtaan
koronaepidemian takia.
Killan hallitus valmistelee maaliskuussa pidettävälle vuosikokoukselle vuoden 2021
toimintasuunnitelman, jonka runkona ovat tänä vuonna pitämättä jääneet tapahtumat, mm.
avec-matka maailmanperintökohde Verlaan ja iltamat Siivikkalan majalla. Hamina Tattoo
-matka yhdessä Lentovarikon Killan kanssa tehdään koronaepidemian salliessa
tapahtuman järjestäjän ilmoittamana uutena ajankohtana 7.8.2021. Avec-matka
Budapestiin pyritään toteuttamaan vuonna 2022.
Toivotan kaikille jaksamista koronarajoitusten kanssa. Toivon, että annettuja ohjeita ja
suosituksia noudattamalla tilanne helpottuu niin, että killan toiminta vuonna 2021 palaa
lähelle aiempien vuosien tasoa.
Leo Ukkonen

Pirkanmaan lottaperinne ry:n puheenjohtaja Inkeri Haarla-Kettunen kertoi 26.2.2020 kuvin ja sanoin lottien toiminnasta. Paikalle Logistiikkalaitoksen esikuntaan oli kerääntynyt suuri joukko kiltalaisia ja reservinupseerien senioreita.

Lottajärjestö perustettiin 9.9.1920. Toiminnan tarkoitukseksi määriteltiin suojeluskuntien avustaminen aatteellisesti ja käytännöllisesti. Järjestö ei suinkaan syntynyt tyhjästä vaan sen pohjana oli naisten toiminta vapaussodan aikana. He muonittivat, varustivat ja lääkitsivät sotilaita sekä hoitivat viestitehtäviä.

Lottapuku hyväksyttiin vuonna 1922.

Jaostotyö oli Lotta Svärdin koulutustoiminnan ytimessä. Vielä 1920-luvulla koulutustoiminta oli pienimuotoista, mutta 1930-luvulla toiminta kehittyi. Koulutus laajeni muonituksesta ja lääkinnästä viestintään, ilmavalvontaan, kansliatyöhön, kaasusuojeluun, väestönsuojeluun, hevosten hoitoon ja tyttötyöhön.

Marraskuun 1944 alussa tapahtuneen suojeluskuntien lakkauttamisen jälkeen alkoi näyttää ilmeiseltä, että Lotta Svärdille kävisi samoin. Valtioneuvosto joutui lakkauttamaan Lotta Svärd r.y.:n alayhdistyksineen 23. marraskuuta 1944 ”fasistisena järjestönä”. Lakkautus koski kaikkiaan noin 240 000 lottaa ja pikkulottaa. Lottapukujen ja järjestötunnusten käyttö kiellettiin.

Syyskuun 1991 Finlandia-talossa vietettiin Lotta Svärd -järjestön perustamisen 70-vuotisjuhlaa, Tässä tilaisuudessa silloinen puolustusministeri Elisabeth Rehn esitti nyt jo legendaariseksi tulleen valtiovallan kiitoksen lotille. Se lopetti 50 vuoden hiljaisuuden.
Nykyisin lottaperinnetyö on vilkasta ja mm Tampereella toimii Pirkanmaan lottaperinneyhdistys.

Teksti Marja Salovaara Kuvat: Pekka Aalto ja nettikuvat

Iso ryhmä kiltalaisia tutustui Vapriikin Ostia-näyttelyyn 16.1.2020. Opastus oli kuten aina loistava ja antoi meille selvän kuvan Rooman valtakunnan parhaiten säilyneen kaupungin elämästä ajanlaskumme alussa.

Ryhmämme Ostian satamassa

Ostiassa asui enimmillään noin 50.000 asukasta. Se oli Rooman satama ja siten ennen muuta kauppiaitten, käsityöläisten ja orjien kaupunki. Asukkaat tulivat koko Välimeren alueen eri kaupungeista. Rooman ritarisäädyn jäsenet olivat ohut hallitseva yläluokka.

Ostian työläiset asuivat enimmäkseen tiiliissä kerrostaloissa. Nämä insulat olivat jopa viisi kerrosta korkeita. Asunto käsitti yhden paljaan huoneen. Keittiönä toimi katukeittiö ja saniteettitilat olivat julkisia käymälöitä ja kylpylöitä.

Menestyneet kauppiaat asuivat katutason taloissa, joissa oli hienoja sisäpihoja.

Kristinuskon vakiintuminen ei muuttanut Ostian asemaa muuten kuin että hallinnollinen puoli muutti Portokseen, Ostian sama-alueelle. Vasta Rooman valtion hajaannuttua vuonna 476 alkoi Ostian rappio. Kaupunki hylättiin 800-luvulla ja sen rakennusaineita siirrettiin Rooman palatsien rakennusaineiksi.

Kaupunki säilyi meille melko hyvin, koska se peittyi vähitellen maa-ainesten alle. Ostia löydettiin 1800-luvulla, mutta tieteelliset kaivaukset alkoivat vasta1960-luvulla.

On arvioitu että noin 2/3 Ostiaa on vielä maan alla. Tältä se ehkä aikoinaan näytti.

Teksti Marja Salovaara, kuvat Marja Salovaara ja Iita Kulmala

Kilta tarjosi jäsenilleen (avec) mahdollisuuden osallistua Linnan juhliin 20.11.2019 Tampereen Komediateatterissa. Killan juhlakutsu keräsi teatteriin 25 kiltalaista ja seuralaista katsomaan Tuomas Parkkisen ja Satu Rasilan kirjoittamaa komediaa tasavaltamme ykkösjuhlasta.

Näytelmässä käsiteltiin niin juhlien valmistelut kuin itse juhlat ja juhlien jatkot. Sattumuksia ja kohupukuja vuosikymmenten varrelta esiteltiin vauhdikkaasti Lennu-koiran juontamana. Näytelmän päärooleissa esiintyneet neljä näyttelijää vaihtoivat vaatteita kymmeniä kertoja illan aikana.

Paikka paikoin hyvän maun rajoja hiponut estoton näytelmä sai runsaslukuisen yleisön nauramaan lähes tauotta. Kiltaryhmämme oli ilmeisen tyytyväinen esitykseen, jonka seuraaminen ei vaatinut ylivoimaisia henkisiä ponnistuksia.

Pääroolien esittäjät vasemmalta oikealle: Jere Riihinen, Kaisa Hela, Tuukka Huttunen ja Saija-Reetta Kotirinta

Teksti Leo Ukkonen                            Kuva Pekka Aalto

Sankka joukko kiltalaisia kokoontui iltamiin Siivikkalan majalle 15.8.2019. Tapahtuma seurasi hyväksi havaittua ohjelmaa ja ilma suosi kuten aiempinakin vuosina.

Logistiikkalaitoksen esinkuntapäällikkö eversti Timo Saarinen kertoi laitoksen toiminnasta kiteyttäen sen tehtävän: ”Logistiikkalaitoksen tehtävänä on mahdollistaa joukkojen toiminta. Se tarkoittaa logistiikan tuen ja palvelujen järjestämistä sekä sotavarusteiden hankintaa ja niiden ylläpitoa”.

Laitoksen toiminta on entistä kansainvälisempää sen huoltaessa lukuisia monikansallisia harjoituksia. Hankintatoiminnan uudet haasteet liittyvät Ilmavoimien uusiin hävittäjiin sekä Merivoimien Laivue 2020 -hankintoihin. Näiden lisäksi tulevat vielä mittava koulutusuudistus sekä SAP-järjestelmän uusiminen. Unohtamatta monia perinteisiä tehtäviä.

Esitys antoi monelle aivan uutta tietoa, vaikkapa että Tampere on nykyisin Suomen toiseksi suurin varuskuntakaupunki.

Killan pj Leo Ukkonen vastaanottaa eversti Saarisen luovuttaman historiikin ”Tampere varuskuntakaupunkina 1914-2014”

Hellu ja Henkka Marjamäki olivat laatineet erittäin visaisen tietokilpailuradan. Osallitujien protesteista huolimatta mitään helpotusta ei saatu, kun piti tunnistaa kaiken maailman vempaimia tai miettiä mitä 4H on suomeksi. Voittajajoukkue oli laitoksen mukit ansainnut. Eikä tässä kaikki. Pipsa Koivunen pani meidät vielä muuntautumaan mm. karhuksi, teltaksi ja mäntypistiäiseksi.

Notkuvan seisovan pöydän ja kakkukahvien jälkeen odottivat rantasaunan tuimat löylyt ja Näsijärven raikkaat aallot. Tyttöjen saunoessa pojat virittelivät musiikkia ja ilta päättyi perinteisesti tanssin pyörteissä.

Teksti ja kuvat Marja Salovaara

Keskiviikkona 15.5.2019 vuorossa oli kotimaan retki, joka suuntautui Etelä-Pohjanmaalle.

Ensimmäinen kohteemme oli Iisakki Järvenpään puukkotehdas Kauhavalla

Iirakki Järvenpään tehdas on perustettu vuonna 1879. Kuulut hevospää-puukot tulivat tuotantoon vuonna 1882. Mallin Iisakki kopioi erään upseerin hevospiiskan päästä. Terät on nimikoitu vuodesta 1907. RUK:n kurssipuukot on valmistettu tehtaalla vuodesta 1959 ja niitä on yhteensä tehty yli 130.000 kpl. Tehtaan nykyinen vuosituotanto on 8.500 puukkoa vuodessa.

Johtaja Jarkko Haukkala esitteli ryhmällemme kiintoisan tehtaan. Saimme ihmetellä vanhoja koneita, joilla maankuulut puukot edelleen tehdään. Moni työvaihe suoritetaan vielä kuitenkin taitavin käsin.

Jarkko Haukkala ja 140-vuotis juhlapuukko, jonka tilauksia otetaan paraikaa vastaan.

Toinen kohteemme oli Nammo Lapua Oy patruunatehdas Lapualla. Projektipäällikkö Petri Kontola esitteli yhtön, joka on perustettu vuonna 1923. Nyt tiedämme, että yhtiöllä on tuotantoa 13 maassa ja vientiä yli 60 maahan. Sen ohjelmaan kuuluu yli 140 tuotetta ja 84 % kilpa-ampujista käyttää Nammo Lapuan patruunoita. Ja tietenkin mm Suomen armeija on iso asiakas.

Moniko tuntee Koskenkorva-museon Koskenkorvalla? Museon sielu on mainio aviopari Sari ja Jaakko Koskenkorva. Jaakko Koskenkorva kertoi eloisasti tilan ja kossun historiaa kuvin ja sanoin.

Koskenkorvan tehdas perustettiin kieltolain kumoamisen jälkeen vuonna 1938. Koe-erä tuutista tiputettiin vuonna 1941. Vasta vuonna 1952 polttimotoiminta alkoi ja vuonna 1953 sittemmin legendaarinen kossu ilmestyi Alkoon.

Koskenkorvan tehdas mäskää ja tislaa 210 miljoona kiloa ohraa joka vuosi. Tästä 96 prosenttisesta etanolista jalostetaan Rajamäellä yli sata erilaista kossupohjaista tuotetta. Museolla voi ostaa monia maistiaisia.

Koskenkorvan talon pihassa

Päivän lopuksi kävimme Seinäjoen Suojeluskunta- ja lottamuseossa. Museotalo rakennettiin vuonna 1926. Siinä toimivat Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin ja Lotta Svärd -järjestön toimistot. Suojeluskuntapiirin päällikkö jääkärieversti Matti Laurila asui perheineen talon ylimmässä kerroksessa.

Museokompleksissa on useita näyttelyitä. Yksi niistä oli ”Monin syrämellisin terveisin” eli teuvalaisen Niilon kirjeet sisarelleen jatkosodan vuosilta. Ja tietenkin museossa on paljon suojeluskuntiin ja lottiin liittyvää materiaalia ja tietoa.

Ai niin, se Komia leski

Teksti ja kuvat Marja Salovaara

Matkamme alkoi sujuvasti heti kentältä, mistä lähdimme kolmen tunnin kaupunkikierrokselle, joka päättyi hotellille. Oiva oppaamme oli DDR:ssä syntynyt, joten asiantuntemusta oli kummaltakin puolelta.

Berliini yllätti vehreydellään ja siisteydellään. Keskustaa pehmensivät puistot ja kadun varsien lehmukset. Hevoskastanjat ja kukat kukkivat ja mustarastaat lauloivat. Kun sääkin suosi miltei helteisenä niin mikäs oli kaupunkiin tutustuessa.

Kävimme tottakai ihmettelemässä museopalaa Berliinin muurista.

Perjantain yhteinen ohjelma alkoi käynnillä DDR-museossa. Museo on pieni mutta erittäin hyvin suunniteltu. Se antaa kattavan kuvan sodan jälkeisestä elämästä itäpuolella. Rekonstruoidut kerrostalohuoneet eivät muuten juurikaan poikkea Tampereen vastaavan ajan elementtikennoista (kirjoittajan mielipide).

Museolta jatkoimme Suomen suurlähetystöön jo hyvin tottuneina käyttämään Berliinin U- ja S-junia. Suomen puolustusasiamies eversti Marko Kivelä isännöi vierailuamme sekä kertoi meille työstään ja Saksan sotilaallisesta toiminnasta tänä päivänä.

Lähetystöstä ryhmä hajaantui omille tahoilleen.

Lauantain matkalaiset käyttivät tutustumalla kaupunkiin omaan tahtiin.

Checkpoint Charlie tänä päivänä.

TV-torni valmistui vuonna 1969. Sen korkeus 368,03 metriä jätettiin himpun verran Moskovan vastaavaa tornia matalammaksi.

Museosaarelta löytyy kolme museota. Niistä maineikkain on Pergamon. Siellä on esillä Babylonin aikaisia veistoksia ja muuta materiaalia sekä mykistävä Babylonin portti. Jos et ole ostanut lippua etukäteen, varaudu yli tunnin jonotukseen. Neues Museum keskittyy egyptiläiseen esineistöön ja on lajissaan hyvin kattava.

Berliinin S7-juna vie alle puolessa tunnissa Potsdamiin, joka on käynnin väärtti. Varaa aikaa kolme tuntia, jotta ehdit ottaa kaupunkikierroksen Hop On -bussilla.

Potsdam tuhoutui pahoin sodan aikana, mutta ihme kyllä vanha ydinkeskusta Kauppatorin ja Nikolainkirkon vieressä on säästynyt. Samoin Hohenzollern-suvun useat palatsit kuten Schloss Sanssouci. Kaupunginmuseossa on muuten yhden minuutin kestävä audiovisuaalinen kertomus marsalkka Mannerheimin kohtalokkaasta hevosten ostomatkasta vuonna 1898.

Matkamme antoi oivat valmiudet tutustua omin päin Berliiniin. Se on ehdottomasti uuden käynnin väärtti kuten kaikki matkalaiset totesivat.

Teksti Marja Salovaara
Kuvat Pekka Aalto, Anna Palkola, Martti Niemi ja Marja Salovaara

Jatkoimme opastettujen museokäyntien perinnettä tutustumalla Museokeskus Vapriikin näyttelyyn Vampyyrit tiistaina 19.3.2019.
Opastus oli jälleen asiantuntevaa ja uusia näköaloja avaavaa.

Vampyyri-kulttuuri on maailmanlaajuista, joskin itse vampyyrien ilmiasu on vaihdellut suuresti. Vanhimmat tarinat ovat Persiasta, jossa Lamashtulla oli leijona pää ja aasin vartalo. Sumerilainen Lilith oli ihmishahmoinen linnunjalkainen neito, joka ei päästänyt valitsemaansa rakastajaa koskaan luotaan.

Keskiajalla Euroopassa vampyyri oli pullea maalaisukko, joka nousi haudastaan tekemään murhatöitään. Silloin kehitettiin myös keino torjua nämä öiset tihutyöt eli vainaja kaivettiin esiin, hänen kaulansa katkaistiin ja puuvaarna lyötiin sydämen läpi.

Luksuslipas työkaluja, joita tarvittiin vampyyrien torjumiseen ja tuhoamiseen.

Jostain syystä Vlad Dracula, Valakian ruhtinas 1400-luvulta, on yhdistetty vampyyritarinoihin, vaikka häntä itseään ei pidetty vampyyrina. Sillä alueella kuitenkin syntyi voimakas vampyyriusko ja ne tarinat kiirivät laajalti Euroopassa.

Ruhtinas Vlad sai antaa nimensä nykyajan eurooppalaiselle vampyyrille. Bram Stokerin kirja Dracula vuodelta 1872 muokkasi vampyyrien ulkoasun siksi, millaisena se sittemmin esiintyy Hollywood-filmeissa. Tämän päivän Dracula on tumma,laiha ”herrasmies”, joka janoaa nimenomaa nuorten kauniiden neitojen verta.

Teksti ja kuvat Marja Salovaara