Monen kiltalaisen pitkäaikainen toive toteutui, kun pääsimme 19.4. iltapäivällä tutustumaan Aitovuoressa sijaitsevaan PVLOGL:n Järjestelmäkeskukseen, jossa saimme asiantuntevan katsauksen Puolustusvoimien, Logistiikkalaitoksen ja sen esikunnan sekä Järjestelmäkeskuksen ajankohtaisista asioista.

21 osallistujan vierailua isännöi 1.3. esikuntapäällikkönä aloittanut eversti Jari Riihimäki. Tulokahvien jälkeen Jari Riihimäki kertoi auditoriossa Puolustusvoimien viime vuosien tärkeimmistä materiaalihankkeista sekä organisaatioiden ja toimintojen muutoksista. Esitys jatkui Logistiikkalaitoksen ja sen esikunnan uudistusten käsittelyllä. Esimerkiksi esikunnan organisaatio muutettiin vuoden alussa samansuuntaiseksi Pääesikunnan ja puolustushaarojen esikuntien sekä kansainvälisten toimijoiden kanssa. Jari Riihimäki selvitti myös Suomen Nato-jäsenyyden vaikutuksia Puolustusvoimien toimintaan ja henkilöstörakenteeseen.

Vierailun auditorio-osuus päättyi Järjestelmäkeskuksen johtajan eversti Jari Virolaisen esitykseen keskuksen ajankohtaisista asioista, muun muassa Ukrainan tukipakettien toimituksista ja isoista järjestelmähankkeista. Keskuksen työmäärää ovat viime ja tänä vuonna lisänneet Puolustusvoimien saaman lisärahoituksen mahdollistamat materiaalihankinnat, joita varten keskus sai palkkausoikeuden suurelle joukolle määräaikaista henkilöstöä.

Vierailun päätteeksi tutustuttiin vielä työtiloihin Järjestelmäkeskuksen huoltopäällikön majuri Timo Hesson johdolla. Peruskorjatuissa tiloissa on kiinnitetty erityistä huomiota puhtaaseen sisäilmaan, mikä oli kierroksen aikana hyvin havaittavissa. Pääosalla työntekijöistä ei ole nimettyä työpistettä, vaan työpiste valitaan avokonttorien kulloinkin vapaana olevista työpisteistä. Erityistä keskittymistä vaativia työtehtäviä varten on lisäksi hiljaisia työpisteitä. Uusitut pukuhuone- ja suihkutilat sekä kuntosali täydentävät toimivan kokonaisuuden.

Vierailun jälkeisistä kommenteista päätellen kovasti odotettu vierailu vaikutti ylittäneen siihen kohdistuneet odotukset. Ryhmäkuvaan asettui tyytyväinen vierailijajoukko.

Teksti Leo Ukkonen, kuva Timo Hesso

Tämän vuoden Vapriikki-vierailussa 22.2.2023 tutustuimme Tampereeseen ennen ja nyt.

Aihe kiinnosti isoa joukkoa kiltalaisia.

Näyttely koostui isoista kuvatauluista, joissa vierekkäin on sama näkymä vuonna 2022 ja noin sata vuotta aiemmin. Infotaulut täydensivät kuvien antia. Mukana on keskustan lisäksi Tampereen lähiöitä.

Tammerkosken ylittävä silta mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1556. Tältä Hämeensillan puinen palkkisilta näytti vuonna 1882. Nykyinen silta valmistui vuonna 1929 ja oli aikalaisten mielestä turhan leveä.

Amurin korttelit alkoivat rakentua vuodesta 1868. Vanhat puutalokorttelit väistyivät elementtitalojen tieltä 1970-luvulla. Nykyiset kaupungin päättäjät suunnittelevat tännekin lisärakentamista, koska Amurissa ”on turhaa tyhjää tilaa”.

Ihme tapahtui Pispalan kohdalla. Se säästyi tuholta asukkaidensa ansiosta. Vielä 1960-luvulla sinne suunniteltiin kloonattuja terassitaloja.

Kovin on Tampere muuttunut sadan vuoden aikana. Näyttelyn kuvia katsella itse kukin voi miettiä, onko muutos aina ollut parempaan suuntaan.

Teksti Marja Salovaara, kuvat Tuomas Raikamo ja Marja Salovaara

PVLOGLE:n killan järjestämät avec-teatterivierailut ovat saavuttaneet varsin suuren suosion. Perjantaina 28.10. oli vuorossa Tampereen Komediateatterin näytelmä ”Baskervillen koira”, jota kaikki 31 halukasta pääsivät katsomaan.

Komediateatteri mainosti tätä Arthur Conan Doylen tunnetuinta Sherlock Holmes -seikkailua kaikkien aikojen raikkaimpana tulkintana ja salapoliisikarusellina. Aikamoista karusellia oli ainakin kolmen sivuosanäyttelijän toiminta heidän esittäessään useita hahmoja erilaisissa vaatteissa.

Näytelmä rakentui aikalailla Sherlock Holmesia esittäneen Ilkka Heiskasen suvereenin roolisuorituksen varaan. Heikki Helan esittämä tohtori Watson oli näytelmän toinen päähenkilö. Useissa rooleissa esiintyneet Veera Degerholm, Jere Riihinen ja Aku Sajakorpi pitivät onnistuneesti yleisön mielenkiintoa yllä.

Koin noin 55 vuotta sitten jännittäviä hetkiä, kun koulupoikana luin kirjastosta lainaamani Baskervillen koira -romaanin. Nyt näytelmää katsoessa ei tarvinnut jännittää, vaan voi keskittyä juonen käänteisiin sekä näyttelijöiden suorituksiin ja näytelmän lavastukseen.

Teksti Leo Ukkonen, kuva Pekka Aalto

Kaksi ja puoli vuotta tätä Verlan matkaa yritettiin tehdä ja lopultakin 7.9.2022 se onnistui. Verlan museoalue on yksi Suomen maailmanperintökohteista, eikä syyttä. Paikka on kaunis ja tehdas sekä sen ympäristö erittäin hyvin säilynyt ja hoidettu.

Verlan kosken rannalla on ollut asutusta ainakin 7000 vuotta.
Silloin esi-isämme piirsi ensimmäisen kahdeksasta hirvestä graniittikallioon vastapäätä nykyistä museoaluetta. Himmeat maalaukset havaittiin vasta vuonna 1974.

Oululainen Hugo Neuman perusti Verlan puuhiomo- ja pahvitehtaan vuonna 1872. Tehdas kuitenkin paloi jo kaksi vuotta myöhemmin ja Neuman palasi Ouluun. Uusi tehdas valmistui vuonna 1882, joka sekin paloi kymmenen vuotta toimittuaan.

Nykyinen tiilestä rakennettu tehdas valmistui vuonna 1895. Se toimi vuoteen 1964. Tehtaan tuotteeiden maine oli niin hyvä, että Bangladeshistä tuli tilaus vielä 25 vuotta sen sulkemisen jäkeen.

Verla oli aikoinaan vilkas kyläyhteisö. Siellä asui viitisen sataa henkeä, joita palveli mm. kirjasto ja kansakoulu. Kaksi sataa hehkulamppua syttyivät tehdassaleissa jo vuonna 1889 ja sinne asennettiin KONE-osakeyhtiön yksi ensimmäisistä hisseistä 1920-luvulla.

Tehtaan vaarallisin paikka oli tässä kuusitukkien kuorintakoneen ääressä.

Ja mitäpä Verlan pahvista sitten tehtiin? Ainakin kirjan kansia, tupakka-askeja ja koulujen opetustauluja.

Museona Verlan tehdas on toiminut vuodesta 1972. Jotka nyt ette päässeet retkelle mukaan, menkää ihmeessä ihastumaan omin päin.

Teksti Marja Salovaara
Kuvat Sirkka Ojala ja Marja Salovaara

Miten nuo ilmat osaavatkin aina olla niin ihmeen ihanat, kun kokoonnumme iltamiin Siivikkalan majalle. Niin nytkin 10. elokuuta kun pitkän odotuksen jälkeen sankka joukko kiltalaisia saapui paikalle.

Iltamien ohjelma oli hyväksi koettu. Killan puheenjohtaja Leo Ukkonen lausui tervetulosanat, joita seurasi Pipsa Koivusen ja Helena Marjamäen kokooma tietovisa ”Sitä sun tätä”. Tiedättekö te, mikä vie kauas mutta ei liiku minnekään?

Tämän vuoden visaisen kisan kolme parasta palkintoineen.

Ja sitten me nautimme todella makoisan Leijona Cateringin valmistaman iltasen. Saunottiin ja uitiin totta kai. Ja eiväthän iltamat ole mitään ilman tanssia. Vallankin puheenjohtajamme Leo vei daameja vinhaa vauhtia ja uupumatta.

Tiskijukkana toimi Pekka Aalto ja solistejakin löytyi omasta takaa.

Teksti ja kuvat Marja Salovaara

Kolme vuotta tätä on suunniteltu ja odotettu. Vihdoin bussi starttasi Haminaan lauantai aamuna 16.7. Matka tehtiin yhdessä Lentovarikon killan kanssa, joka oli myös matkan järjestäjä. Kiitokset siitä heille.

Marssishow-esityksen paikka on 1700-luvulla rakennetun Haminan linnoituksen Bastion. Katsomoa kattaa Euroopan suurin kesäajan telttakatos. Hetken se olikin tarpeen jotteivat esiintyjät ja yli 2000 katsojaa olisi kastuneet lyhyessä sadekuurossa.

Kansainvälinen Hamina Tattoo sotilasmusiikkifestivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990. Vuonna 1998 marssishown paikaksi tuli Bastion. Tattoo vakiintui joka toinen vuosi järjestettäväksi, viikon mittaiseksi sotilasmusiikkitapahtumaksi.

Esitys alkoi rakuunoiden ratsukoilla

Esiintyjiä oli viidestä eri maasta. Mukana olivat Alankoimaiden kuninkaalisten maavoimien edustussoittokunta, Saksan maavoimien vuoristojääkärisoittokunta, Skotlannin kuninkaallisen rykmentin säkkipilliorkesteri ja Trinidad ja Tobagon puolustusvoimien steelpan-orkesteri. Suomesta mukana oli Laivaston soittokunta Turusta, Rakuunasoittokunta Lappeenrannasta, sekä Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta Parolasta.

Eksoottisinta musiikkia tarjosi Trinidad ja Tobago

Varusmiessoittokunnan esitykset koostuivat huipputaitavasta soitosta ja suorastaan henkeä salpaavasta kivääriryhmän esityksestä.

<img src="
Tänä vuonna mukana oli myös nautittava ripaus klassisempaa musiikkia. Tässä esiintyy Angelika Klas ja Laivaston soittokunta.

Kahden tunnin vauhdikas ja värikäs marssishow huipentui kaikkien orkestereiden yhteisesitykseen.

Teksti ja kuvat Marja Salovaara

Pieni mutta innokas joukko perehtyi 12.5.2022 Vapriikin näyttelyyn Apinat, kädellisten tarina. Ja opastus oli, kuten aina, erittäin osaava ja antoisa.

Näyttelyn on koonnut Skotlannin kansallismuseo eläintarhoissa eläneistä ja kuolleista apinoista. Se esittelee yli 60 sukulaistamme niiden omassa elinympäristössä. Tilaan on luotu valaistuksen, maisemien ja äänitehosteiden avulla aito viidakon tuntu. Saimme myös tietoa apinoiden evoluutiosta viimeisen 60 miljoonan vuoden aikana sekä niiden nykyisestä suojelusta.

Me ihmiset olemme yksi laji noin 500:sta nykyisin elävästä kädellislajista. Geeniperimämme on miltei sama. Ketähän tuttua tämä muistuttaa?

Valkoposkikibboni kiitää yli 50 km tuntivaudilla puiden latvustoissa joten siinä lajissa apinat päihittävät meidät.

Jos mandrilli-uroksen kulmahampaat ovat alle 3 cm mittaiset, sillä ei ole mitään mahkuja kosiomarkkinoilla.

Rakkautta on kaksi apinaa sukimassa toisiaan sanoo rakkausfilosofi Pärttuli Rinne. Ja eiköhän häntien kiertäminen ole sama asia. Kuvassa yksiavioinen punavatsatiti-pari.

Siinäpä meille elämän oppia.

Teksti Marja Salovaara, kuvat Marja Salovaara ja Sallamari Angeria

Killan järjestämä teatteriesitys Levätkää rauhassa, komisario Palmu 23.11.2021 Tampereen Komediateatterissa kokosi yhteen yli kolmekymmentä kiltalaista. Maskein koristautunut yleisö seurasi innokkaana miten näytelmän juoni johdatti meidät murhaajan jäljille. Harhapolkuja oli tietenkin runsaasti.

Näytelmän lopussa itse komisario Palmu pyysi meitä olemaan paljastamatta tutuillemme näytelmän juonta, joten en tässä kerro illasta tämän enempää. Käykääpä itse katsomassa.

Teksti Marja Salovaara, kuva Pekka Aalto

Pitkän pakollisen Corona-tauon jälkeen kiltalaiset pääsivät lopultakin 2.11.2021 kokoontumaan Vapriikin upeaan näyttelyyn Ritarit. Esineistö oli koottu ympäri Eurooppaa ja oppaamme Anni Huhtala antoi meille kattavan kuvan ritarikaudesta meillä ja muualla.

Ritarilaitoksen katsotaan saaneen alkunsa 700-luvulla Ranskassa. Suomeen ritarit saapuivat arviolta 1200-luvulla. Ritarin arvo annettiin taistelussa kunnostautuneelle ratsusotilaalle joka oli yleensä ylhäisaatelia; muilla ei ollut varaa kouluttaa ja varustaa sekä itsensä että ratsunsa.

Jos aatelisnuorukainen ei ollut esikoinen, hänellä oli kaksi mahdollisuutta, joko hän opiskeli papiksi tai kouluttautui ritariksi. Ritarikoulutukseen mentiin alle kymmenvuotiaana ja koulutus kesti noin kymmenen vuotta. Se alkoi hovissa tai toisessa kartanossa vanhemman ritarin aseenkantajana ja päättyi ritariksi lyöntiin, jolloin uusi ritari sai kannuksensa ja miekkansa.

Turnajaiset kehitettiin Ranskassa 1100-luvulla. Ne olivat tärkeä osa ritarien sotilaskoulutusta. Ritarilaitoksesta muodostui vuosisatojen saatossa pelottava raskas ratsuväki, joka oli voittamaton siihen asti kunnes tuliaseet tulivat taistelukentille 1500-luvulla.

Aseen käsittelyn ja ratsastustaidon lisäksi ritareille opetettiin seuratapoja, paistin oikeaoppista leikkaamista, tansseja ja runoutta, joissa ritarit pelastivat siveitä ja kainoja neitoja hirmuisista vaaroista. Toki päätehtävä oli kuninkaan, oman uskon ja oman suvun puolustaja.

Ritarihaarniskoita oli erilaisia. Haarniskassa oli 12-15 eri osaa ja se painoi noin 25 kg. Sotisopien lisäksi oli paraati- ja turnajaishaarniskoita (kuvassa), joissa pääsuojus oli erittäin vankka. Siitä huolimatta turnajaisissa sattui usein jopa kuolemaan johtavia onnettomuuksia.

Tässä vauhdikas englantilainen katalogi-kuva Juhana-Herttualle tilatusta haarniskasta. Vähitellen haarniskat jäivät käyttöön vain paraatiasuina sekä ylhäisön edustusasuina. Ne muistuttivat suvun loistavasta sotaisasta historiasta.

Suomesta historia tuntee parikymmentä ritaria ja nykypäiviin on säilynyt kymmenisen haarniskaa.

Yksi säilyniestä haarniskoista on tämä Olavinlinnan isännän Abraham Pistolekorsin karu, tositoimiin tehty suojavarustus 1600-luvun alkupuolelta.

Näyttelyyn tutustuminen oli innostava avaus Killan uudelleen virinneeseen toimintaan. Nähdään pian uudelleen.

Teksti Marja Salovara, kuvat Marja Salovaara ja Anna Huhtala

Koronaepidemia rajoittaa killan toimintaa tänäkin vuonna ainakin kevään ja alkukesän.

Killan hallitus valmistelee kuitenkin seuraavia tapahtumia:
 - koronaturvallisia iltamia Siivikkalan majalle elokuun lopulle.Tarvittaessa jätetään
 tanssi pois ja toimitaan ulkotiloissa.
- viime vuonna kahteen kertaan siirretty avec-matka maailmaperintökohde Verlaan
 pyritään toteuttamaan syyskuussa
 - museokeskus Vapriikista on varattu opastettu kierros Ritarit-näyttelyyn
 to 28.10. klo 16 alkaen
- pikkujoulut

Toivotaan, että voimme toteuttaa kaikki nämä tapahtumat.

Tapaamisiin
Hallitus